Sain ihania kankaita ja pitihän niistä pussukoita tehdä ;)
Tämä kirsikkainen tulee itselle ja valmistui sopivasti viikonloppu reissulle Kuopioon.
Ihan ilman tuskailuja ei tämäkään yksilö syntynyt. Saumurin kanssa oli erimielisyyksiä ja tämä pussukka valmistuikin muutamassa erässä...
Blogi jossa pääesiintyjänä on rakas Viiriäisemme eli Nuutti. Lisäksi meidän perheen arkea, äidin ompeluita ja muita hömpötyksiä =)
Sivun näyttöjä yhteensä
perjantai 26. elokuuta 2011
torstai 25. elokuuta 2011
Eka hammas
Vauvan suussa on helminauha
pieniä helmihampaita.
Niitä harjalla puhdistan, hoitelen hammaslampaita.
Harjaan näin ja harjaan noin,
pesen ja putsaan aina kun voin.
Vauvan suussa on samettikieli
ja helmiä silkkityynyllä.
Niitä voi vauva mummolle näyttää:
helmillänsä hymyillä!
- Hannele Huovi -
Vihdoin taisi löytyä syy pienen miehen epätyypilliselle kiukulle... Levottomuus ja suun kaivelu saivat selityksen kun eilen huomasimme pienen helmen alun pilkistävän suussa =)
maanantai 15. elokuuta 2011
Lahjaksi
Itselleni tuli hyvämieli omatekoisista lahjoista ja taisivat ne olla saajallekin mieluiset =)
Syyspipo
Taas tuli tehtyä pipo. Tällä kertaa syystakin kanssa, halusin tehdä siihen kuvan ja sydän ei kuulemma ollut vaihtoehto joten kaikessa yksinkertaisuudessaan tein siihe tähtiä... =)
Vielä on pöydällä kankaita talvipipoja varten...
Tässä vielä tämä talvihaalari ja talvipipo. Haalari vielä turhan iso mutta talven tullen varmasti jo ihan sopiva!
Vielä on pöydällä kankaita talvipipoja varten...
Tässä vielä tämä talvihaalari ja talvipipo. Haalari vielä turhan iso mutta talven tullen varmasti jo ihan sopiva!
keskiviikko 10. elokuuta 2011
Hei mie osasin!
Eilen Nuutti yritti kovasti kääntyä mahalleen tutin perässä ja tänään se vihdoin onnistui...Hurjan ähellyksen, kiukun ja kovan yrityksen jälkeen pikku mies hoksasi miten se käsi pitää siirtää alta pois ja kas "mie osasin!" Pitihän sitä heti kokeilla uudestaan... Äitillä ja Isillä oli naurussa sekä itkussa pidättelemistä kun tota touhua seurasi =)
Pipo+housut
Nuutin ihana tähti-talvihaaari tuli tänään ja pakkohan siihen oli pipo ommella =) Ja tieytysti tähti aplikoida. Laittaisikohan nauhat vielä niin pysyisi paremmin päässä kun herra ei ole mikään suurin pipojen ystävä...?
Tänään uskaltauduin kokeilemaan housujen ompelua. Valmista kaavaa ei ollut joten piti soveltaa hieman itse. Lahkeensuut olisi voinut olla tiukemmat mutta eipä näyttänyt menoa haittaavan!
tiistai 9. elokuuta 2011
Mustikka
"Pieni pojan palleroinen tietä pitkin kulki. Saapui sinne Nukkumatti, silmät pienet sulki.
Kasvoi kuusi kukkalatva, käki siinä kukkui, mutta pojan palleroinen nurmikolla nukkui.
Pieni pojan palleroinen sievää unta näki, että hänen ympärilleen tuli metsän väki."
" Tapio ja Tellervo ja Sinipika pieni, Mustikka ja Mansikka ja suuri metsän sieni."
" Sipsutteli Sinipiika pienen pojan luokse, otti kiinni kädestä, hyppeli ja juoksi."
" Eipä pojan palleroinen ollut mitään vailla. Hauskaa oli oleskella Nukkumatin mailla."
Lopuksi vähän ilmakitaraa... |
Neuvolakuulumisia
Eilen oli 4kk neuvola ja saatiin taas komeat miehen mitat. Tosin nyt kulkee keskikäyrällä kaikessa vaikka aluksi Nuutin kasvu onkin ollut huimaa =) 7170g ja 64,3cm
"Rauhallinen, hyväntuulinen vauva. Nukkuu erinomaisesti, yöt heräämättä, pitkiä päiväunia. Jokeltelee monipuolisesti, naureskelee ääneen. Napakka poika."
Tunnistatko? =)
Näyttää muuten näissä kuvissa kuin ei ois kohta tukkaa ollenkaan, vaikka kyllä sitä vielä löytyy...
Ihanat
tiistai 2. elokuuta 2011
=)
Kun lapsen laittaa nukkumaan pää "tyynylle" niin mitä tapahtuu yön aikana kun hän löytyy aamulla näin....? =)
Mehuja =)
Nyt se on sit vaan myönnettävä että vanhaksi on tultu! Eilen nimittäin keitin ihan innoissani monen monta litraa punaherukka sekä raparperi-mansikkamehua...
Eilen pulloja taisi tulla 15 ja tänään muutama lisää... Kaikkea ei ole tarkoitus itse juoda vaan osa päätyy lahjaksi! Olipas muuten hauska näpräillä näitä etikettejä =)
Eilen pulloja taisi tulla 15 ja tänään muutama lisää... Kaikkea ei ole tarkoitus itse juoda vaan osa päätyy lahjaksi! Olipas muuten hauska näpräillä näitä etikettejä =)
maanantai 1. elokuuta 2011
Äidistä aarteet, iskästä romut...
Nämä ihanuudet ostin Ruusan Rustiikista... Kuulemma romut, mutta miusta ihanat! Jospa saisin ton vanhan työkalulaatikon hieman ehostettua Nuutille lelulaatikoksi...Siskokohan miusta on lopullisesti muokannut tällaisen romujen kerääjän? =)
Pienissä häissä...
Oltiin viikonloppuna ihanissa häissä! Morsian oli häkäisevä =) Kuvaa morsiammesta en uskalla laittaa kun en ole lupaa kysynyt. Paikkakin oli todella upea ja otettiinkin muutamat kuvat ulkoa... Pieni miehemme ei juurikaan malttanut nukkua vaan nukahti vasta juhlistä lähdettyämme n. 23 ja nukkuikin koko yön kuorsaten 9 asti!
Sunnuntaina meillä oli vielä kummipoikamme ristiäiset!
Lisäksi viikonloppuna käytiin vielä Ikeassa ja Ruusan rustiikissa, kerättiin ämpäritolkulla punaviinimarjoja (josko kokeilisin mehun tekoa), ja shopattiin Nuutille muutamia vaatteita. Ikeasta löytyi sohvan lisäksi myös söpöä puuvilla kangasta joka odottelee pussilakanaksi pääsyä!
Tämä pieni juhlija jaksoi olla iloinen lähes koko juhlien ajan! |
Sunnuntaina meillä oli vielä kummipoikamme ristiäiset!
Sankari ja sen serkku |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)